19.12.2013

5.12 Pipa 5 vuotta! < 3

14.12 KV Helsinki, PMV-13
Tuomarina Eytan Hendel, Israel

Oompa Loompa's Tigerbomb JUN EH

Kikin kanssa korkattiin viralliset luokat. Ihan nätisti kehässä käyttäydyttiin, joskin huomasi selvästi, ettei olla kyllä paljon treenattu ;). Joskus keväämmällä sitten seuraavan kerran.

 © Teija Ahola

 © Teija Ahola

Terveyspuolella onkin ollut sitten vähän raskaampi ja lannistavampi syksy. Okki alkoi oireilemaan taas vatsallaan useamman vuoden tauon jälkeen, jonka johdosta sitten sain hiljattain sen tutkitettua. Verinäytteistä ilmeni kohonneet haima-arvot, joten diagnoosina tällä hetkellä (mahdollisesti krooninen) haimatulehdus. Oireet ovat olleet sinänsä kovin vähäisiä ja pieniä, joten ajattelin, ettei kyseessä olisi ollut näin vakavalaatuinen sairaus. Koira voi kuitenkin tällä hetkellä paremmin kuin aikoihin, joten toivon, että mitään muutoksia pahempaan ei ole luvassa.

Kasvatillani Ziralla (Tiger Lily) ilmeni myös hieman yllättäen vakava-asteinen patellaluksaatio. Eläinlääkäri huomasi muiden asioiden yhteydessä Ziran oikean polven luksoivan ja se on luokkaa 3-4. Leikkaus on siis Ziralla edessä mahdollisimman pian. Ontumista tai muita oireita koiralla ei ole kuitenkaan ollut.